Esittely

Viestikiltojen Liitto ry on 3.3.1963 perustettu tieto- ja viestitekniikan sekä kyberturvallisuuden aloilla toimivien vapaaehtoisten maanpuolustajien valtakunnallinen kattojärjestö, jonka kotipaikkana on Riihimäen kaupunki. Se muodostuu kahdeksasta alueellisesta viestikillasta jäsenmäärän ollessa noin 500.

Viestikiltojen Liitto ry haluaa kehittyä aktiivisena, ammattitaitoisena ja kiinnostavana viesti- ja johtamisjärjestelmäalan kouluttajana, poikkeusolojen kansallisen johtamisvalmiuden kehittäjänä ja viestiaselajin perinteiden ja historian vaalijana. Ainoina viestiaselajin vapaaehtoiskentän alueellisina toimijoina liiton keskeisin tavoite on turvata viestikiltojen toiminta. Liitto ja siihen kuuluvat killat tekevät tiivistä ja monitasoista yhteistyötä Puolustusvoimien, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen, maanpuolustusjärjestöjen, yritysten ja oppilaitosten kanssa sekä muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa.

Liiton sääntömääräisenä tarkoituksena on edistää maanpuolustustyötä sekä lisätä jäsentensä ja kansalaisten maanpuolustustahtoa, vaalia viestialan historiallisia perinteitä sekä tukea ja edistää jäsentensä toimintaa. Liitto toimii jäsentensä yhdyssiteenä ylläpitäen ja kehittäen yhteistyötä myös muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Toiminta ulotetaan mahdollisimman laajoihin kansalaispiireihin sukupuoleen ja sotilasarvoon katsomatta.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto järjestää juhla-, kokous-, esitelmä-, seminaari-, keskustelu-, liikunta- ja tutustumistilaisuuksia sekä harjoittaa julkaisutoimintaa. Liitto kerää ja järjestää perinneaineistoa ja osallistuu Museo Militarian kehittämiseen. Liitto voi järjestää ampumakilpailuja ja harjoittaa myynti-, kustannus- ja tietoteknillistä toimintaa, toimeenpanna arpajaisia ja keräyksiä sekä maksullisia huvi- ja juhlatilaisuuksia. Se voi vastaanottaa myös lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta.

Liiton toimintaa johtaa liittohallitus, joka muodostuu puheenjohtajasta, kahdesta varapuheenjohtajasta ja 6-9 jäsenestä. Lähtökohtaisesti jokaisesta viestikillasta on edustaja liittohallituksessa. Hallitukseen kuulumattomina liiton hallintoon osallistuu sihteerin lisäksi taloudenhoitaja.

Liittohallituksen neuvoa-antavana elimenä toimii valtuuskunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yhdeksästä kahteentoista jäsentä. Valtuuskunnassa on edustajia Puolustusvoimista, tietoteknisen tai sähköisen viestinnän alojen organisaatioista, viestialan maanpuolustusjärjestöistä sekä alan teollisuuden, tutkimuksen sekä koulutuksen kentästä. Valtuuskunta on profiloitunut viimeisten vuosien aikana koko viesti- ja johtamisjärjestelmäalan vapaaehtoiskentän yhteiseksi ”sateenvarjoksi” tukien yhteistoiminnan kehittämistä ja tiedottamista.

Liiton ylintä päätösvaltaa käyttää liiton kokoukset, joita pidetään kahdesti vuodessa, kevätkokous maaliskuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuussa. Viestikillat ovat oikeutettuja lähettämään kokoukseen kaksi virallista edustajaa jokaista alkavaa sataa jäsentä kohden.

Liitto osallistuu Suomen tykistö-, pioneeri- ja viestimuseoyhdistyksen sekä Museo Militarian toimintaan. Liitto on yksi Museo Militarian omistajista. Museotoiminnan hoitamista ja kehittämistä varten liittohallitus nimeää Viestikiltojen Liiton edustajat Suomen tykistö-, pioneeri- ja viestimuseoyhdistyksen hallitukseen. Museoyhdistyksen puheenjohtajuus kiertää kaksivuotisena kolmen omistajayhdistyksen välillä.

Viestikiltojen liiton 60-vuotista taivalta juhlittiin viestiaselajin vuosipäivänä 5.3.2023 Riihimäen varuskunnassa. Lue tästä liiton puheenjohtajan juhlapuhe.

Viestikiltojen liiton 60-vuotisjuhlakirja julkaistiin Saarmaa-seminaarin yhteydessä 22.9.2023. Lue tästä liiton puheenjohtajan puhe.

Viestikiltojen liiton puheenjohtaja vaihtuu vuoden 2024 alusta lukien. Väistyvän puheenjohtajan Jukka-Pekka Virtasen tervehdyksen 31.12.2023 voit lukea tästä.

Seuraavat viestikillat ovat Viestikiltojen Liiton jäseniä:

  • Etelä-Hämeen Viestikilta Ry
  • Pirkanmaan Viestikilta Ry
  • Varsinais-Suomen Viestikilta Ry
  • Uudenmaan Viestikilta Ry
  • Kymen Viestikilta Ry
  • Kaakkois-Suomen Viestikilta Ry
  • Pohjanmaan Viestikilta Ry
  • Päijät-Hämeen Viestikilta Ry

Jos olet viestijoukoissa palvellut tai palveleva, telealan tehtävissä toimiva tai alaa harrastava, elektroniikka- tai tietoteknisen koulutuksen saanut tai viestialan perinteistä kiinnostunut mies tai nainen, olet lämpimästi tervetullut mukaan viestikiltojen toimintaan. Viestikillat ovat juuri sinulle tarkoitettuja aktiivisia maanpuolustusjärjestöjä. Tule mukaan!

Viestikiltojen liiton säännöt